Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Kuvateksti

Helmikuun 1. kuvistunti

HELPOT JA EDULLISET MAALAUSPOHJAT öljy- ja akryyliväreille

Taiteilijana valmistan aina itse kangaspohjani. Ne ovat isommassa koossa työläitäkin tehdä, koska pinta-ala on työhuoneella rajoitteinen, niin pohjia voi valmistaa välillä vain yhden kerrallaan. En tässä yhteydessä puhu kuitenkaan niiden tekemisestä, vaan kerron pahvista ja puulevystä. Opiskeluaikana tuli tehtyä kartonkipohjia. Erilaisia vankkoja pahveja saa pahvilaatikoista. Ne voi leikata haluamaansa muotoon ja niiden päälle levitetään gesso. Gesso on liitua ja liimaa sisältävä ainesseos, jota voi myös ohentaa vedellä. Se on perus pohjustusaine, jota taiteilijat käyttävät. Gesson tarkoitus on siinä, että se ei anna värien imeytyä suoraan pohjaan, tässä pahviin ja levyyn. Jos olet joskus nähnyt maalauksia, joiden takana on läikkiä ja mahdollisesti väriäkin, silloin pohjustus on tehty huonosti. 
Pahvi imee gesson kosteuden hyvin. Se ei taivu, vaan pysyy suorana. Jos gesson levittää ohuelle puulevylle, pitää molemmat puolet käsitellä, koska puu taipuu. Silloin levitetään gesso ensin toiselle puolelle ja sitten toiselle. Märkä levy jätetään silloin vinosti seinää vasten kuivumaan. Gessotetulle pahville voi maalata öljyväreillä ja akryyliväreillä. Pahvi säilyy vuosia erittäin hyvin. Se vie vähemmän tilaa ja on erittäin hyvä maalauspohja niin aloittelijalle kuin taiteilijalle. Sitä ei vain arvosteta tänä päivänä. Kaupoista saa ostettua edullisia, varsinkin tarjouksesta, tehdas tuotettuja maalauskangaspohjia. Pohjan valintaan vaikuttaa tietysti haluttu maalaustulos. Itselläni on yli kahdenkymmenen vuoden takaisia pahville maalattuja maalauksia tallessa. Olen säilyttänyt ne huolella ja ne ovat edelleen hyvän näköisiä. Värit ovat pysyneet ja pahvi ei ole murtunut.  
Puulevyistä muutama sana vielä. Yleisesti kaikelle levylle voi maalata. Jos levy on paksua, sen päälle tulevaa väriä voi työstää ronskistikin, aivan eri tavalla kuin kankaalla. On kuitenkin olemassa sellaisia puulevyjä, joiden säilyvyys värien kannallta on kyseenalaista. Otin itse kerran jätelavalta koulun pihalta pois heitettyjen pulpettien ja tuolien levyjä. Niissä oli kova lakka päällä. Vaikka lakan hioo pois ja tekee pinnan imevän oloiseksi, se ei välttämättä ole niin. Puun kapillaariputket ovat imeneet aiemmin laitetun lakan syvälle ja se vaikuttaa tuleviin kerroksiin. Esimerkiksi puulle liimattu kangas irtoaa kuivuttuaan, Jos ei heti, niin maalauksen valmistuttua. Aina ei näin julmasti käy, mutta on hyvä muistaa, että aiemmin käsitelty puun pinta ei välttämättä lähde pois hionnalla.
En enää itse käytä paksuja puulevyjä. Ihan vaan sen vuoksi, että ne ovat painavia. Ohuempia puulevyjä saatan käyttää, jos jokin maalausidea tuntuu niin vaativan ja tietysti pahvia! 


Helmikuun 2. kuvistunti

TYHJÄN KANKAAN KAUHU

Uuden pohjustetun maalauspohjan äärellä sanotaan kokevan joskus ja hetkittäin pientä kauhua. Ensimmäinen maalinveto tuntuu radikaalilta, suorastaan rikokselta valkoisella pohjalla. Varsinkin silloin, kun tuntee epävarmuutta mitä loppujen lopuksi aikoo maalata. Jokin kuva on mielessä, mutta sen esille saaminen käden ja mielen yhteistyönä ei ole aina itsestään selvyys. 
Opiskeluaikoina kun maalasimme mallia tai maisemaa, lähestyminen uuden kankaan kanssa oli helppoa. Tehtävä oli annettu. Vapaan Taidekoulun kasvattina opin paljon valosta ja värien lämpöasteista. Niitä haettiin esille päivä toisensa jälkeen. Oman ilmaisun löytäminen kasvoi sen jälkeen pikkuhiljaa ja se muotoutuu jatkuvasti. Uudistuminen on jatkuvaa liikkeellä oloa. 
Nykyään kun valmistan maalauspohjia, minulla on jo tietty aihe/teema tai suunnitelma olemassa, minkä äärellä haluan luoda, mutta tosiasia on, että vasta itse maalaamisen aikana syntyy se kuva aihio, mitä haluan toteuttaa. Mutta lähden liikkeelle rohkeasti. Olkoon valmis esikuva mielessäni, mutta ensimmäisen vedon jälkeen, vedän heti toisen. En aikale tyhjän maalauspohjan edessä, vaan sumeilematta ryhdyn töihin. 
Kun kaksi sivellinvetoa on vedetty, ne keskustelevat heti toistensa kanssa. Eivät ne mitään esitä. Ovat vain siinä. Mutta silmäni aloittavat heti tämän jälkeen aktiivisen työn. Käsi toteuttaa, silmä kertoo. Sisäinen tunne, intuitio, ohjaa. Muoto tarvitsee toisen muodon tukeakseen toista. Väri hakee toisen sävyn rinnalleen. Värin struktuuri, se massa, osuu johonkin, tarkoituksella ja painottaakseen ilmaisua. Sivellin lentää syrjään, sormet pusertuvat väriin, siirtävät ja liikuttavat värin muotoja ja asettavat ne paikoilleen. Ei, tuonne tarvitaan lastan muodostamia vetoja, kiemuroita ja värin raaputusta. 
On aika astua taaksepäin ja tarkastella maalausta. Onko haluttu, muodostuva kuva sitä, mitä kuvittelin, vai onko se jo unohdettu tämän uuden syntyvän kuvan vierellä. Onko hyvä jatkaa työskentelyä vai pidättyä ettei pilaisi hyvää alkavaa kuvaa. Keskeytän maalaamisen ja otan uuden pohjan esille. Kokemuksesta tiedän, että seuraavana päivänä näen maalauksen uusin silmin ja tiedän varmasti miten jatkaa.


SIIVOAMISESTA

Helmikuun 3. kuvistunti

Työelämässä ja etenkin kouluelämässä lähestyvä lomanalku heijastaa pientä laiskuutta työskentelyyn ja ehkä herra kärsimättömyyskin piipahtaa samassa tilassa. Opetustehtävissä koulumaailmassa tehdään kaikkea mukavaa ennen lomalle siirtymistä. Joskin myös pakollista siivoamista. Näin minäkin olen tehnyt. Olen siivonnut ateljeeni tiptop kuntoon. Pahville pohjustetut pohjat odottavat kookkaiden kiilapuiden vieressä lomalta palaajaa. Tunnelma työhuoneella on seesteinen ja on jotenkin haikea jättää se viikoksi. Lomani sujuu mökillä puunkaato hommissa, mutta aikaa jää kaikkeen muuhunkin. Kuvataide seuraa pään sisällä mukana, kuitenkin vapaasti soljuvana, ei aktiivisena ajatuksena, jättäen tilaa laiskottelulle. Kaikessa työssä on tärkeää antaa aivojen levätä. En osaa sanoa kuitenkaan kuinka aktiviista ajatuksen lepo on. Tahtomattani tarkastelen ympäröivää luontoa ja teen havaintoja voimistuvasta kevään valosta. Saatan katsoa aktiivisestikin valon muutoksia, mutta se eroaa työskentelystä siinä, etten siirrä käteni kautta ajatuksia kankaalle, enkä hae piirroksin uusia teemoja syntyvistä ajatuksista ja havainnoista. Ihastelu on sallittua. 
Kuvataidetyössä on tärkeää siivota konkreettisestikin ympäröivä- ja mielentila. Ikäänkuin raivata tilaa uusille ajatuksille ja ottaa etäisyyttä. Taiteiljat lähtevät usein ulkomaille ja viettävät pitkiäkin aikoja eri ympäristössä. Vaikutteiden kerääminen tapahtuu vaivattomasti ja oman työskentelyn näkee kauempaa paremmin. Asioiden tarkastelu eri perspektiivistä on tervetullutta omaan ajatteluun. Joskus irtiotto taiteenteosta tapahtuu hyvinkin lähellä omaa työskentelyä. Se ei vaadi lähtemistä. On henkilöstä kiinni kuinka hyvin erottelee ajatuksensa ja siirtyy henkisestä tilasta toiseen. Työmatka ateljeelle voi olla sellainen aikasiirtymä, joka saattaa riittää. 
Olen maalannut ikoneita työni sivussa. Sitä ei nimitetä harrastukseksi, mutta käytän sitä sanaa nyt kuitenkin tässä yhteydessä. Ikonien maalaaminen on minulle harrastusta ja en tee sitä säännöllisesti. Se eroaa taiteellisesta työstä juuri siinä, että se ei ole jatkuvaa. Kehitystä toki tapahtuu, mutta siinä ei ole pyrkimyksiä uusiin luoviin ratkaisuihin. Ikonien maalaaminen harrastuksena on kuitenkin osaavaa. Vaikka en olisi kajonnut maalaamiseen toviin, sen äärelle palaaminen on helppoa. Aivan kuin pyörällä ajo. Irtiotto on ollut onnistunutta. Ikonin maalaaminen on taas mukavaa. Ero taiteen luomiseen on, että irtiotto pitää olla sellainen, että mieli on taas luova kehittämään ja toteuttamaan uusia tuotantoja. Jatkuvuus on oleellinen osa työskentelyä. Jos sitä ei ole, irtiotto ei ole ollut riittävä. Työskentely on sirpalemaista. Teoksia syntyy, mutta hajanaisuus on läsnä. 
On totta, että kaaoksesta syntyy järjestystä taas uudestaan ja kaaos on myös hallittavissa. Olen hajoittanut ja hallinnut omaa kaaostani. Olen ylpeä osaamisestani. Olen ylpeä, että huomaan omat voimavarani ja tiedän mikä tuo energiaa. Akkujen lataus on tärkeää työssä kuin työssä. Taiteilijalla ei ole pomoa kehumassa, ei ole työkavereita jakamassa onnistumisen ja epäonnen hetkiä. Paikoitellen raivoisa vaeltaminen on kuluttavaa ja sen tumma maailmaa yrittää ujuttaa itseään teoksiin. On tärkeää huomata, että purkaukset voivat olla terapeuttisia, mutta niiden jälki ei välttämättä tee onnistunutta teosta. Taide syntyy toisiin kerroksiin. Taide on erillään ja yleisellä tasolla. 
Puhdasta ja avointa mieltä lähden metsään hakemaan. En tietoisesti, vaan vapaana puuhaamaan eri askareita. Usein mielessäni on Franciskus Assisilaisen sanat: Kun alkajaisiksi teet sitä, mikä on tarpeen ja sitten sitä, mikä on mahdollista, teetkin yhtäkkiä sitä mikä on mahdotonta.
Oikein hyvää talvilomaa itsekullekin.